.

.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Niitä elämän pieniä iloja

On hyvä aina välillä pysähtyä miettimään elämän pieniä iloja ja muistaa myös arvostaa niitä. Liian usein menee vain eteenpäin miettimättä sen enempää. Kun olen tullut vanhemmaksi, olen huomannut, että osaan helpommin ottaa ilon irti pienistäkin asioista ja nauttia elämästä enemmän. Päätinpä nyt listailla niitä elämänä pieniä iloisia asioista, jotka saavat hymyn huulille ja piristävät päivää.


  • Kesä. Lämpö, aurinko ja valoisuus, ei siihen muuta tarvita.
  • Kaunis merimaisema.
  • Työajanlyhennys. Pääsee töistä aikaisemmin kotiin ja saa otettua päivästä enemmän irti. Kesällä on ihana vaikka mennä rannalle makoilemaan.


  • Puhtaisiin lakanoihin sujahtaminen suihkunraikkaana.
  • Pitkään nukkuminen viikonloppuaamuna. Ja se tunne edellisenä iltana, kun tietää että seuraavana aamuna saa nukkua.
  • Kukkien ostaminen. Kukat piristävät mieltä ja tuovat raikkautta kotiin.


  • Marjojen napostelu, terveellistä ja herkullista.
  • Ulkona syöminen. Ruoka maistuu aina ulkona paremmalta.


  • Poikaystävän kainaloon nukahtaminen.
  • Hyvä ruoka. Huomaan esimerkiksi töissä olevani paremmalla tuulella, jos tiedän, että ruokalassa on hyvää ruokaa tarjolla.
  • Hienon luontokuvan ottaminen. Nautin todella paljon, kun saan ikuistettua jotain hienoa ja ainutlaatuista.


Muistatteko te ottaa kaiken irti elämän pienistä iloista? :)

2 kommenttia:

  1. Pienistä asioista kannattaa todellakin muistaa nauttia ♥ Samoista asioista voisin sanoa nauttineeni itsekin, varsinkin tämä kesä ja hyvät säät pistävät väkisinkin hymyilyttämään! :)

    VastaaPoista