.

.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kevään kosteusvoiteet

Heippa :) Sain tässä eräänä päivänä idean kokeilla bloggaamista. Blogini otsikon mukaan aion kirjoittaa elämän pienistä iloista ja unelmista. Yritän aina parhaani mukaan elää hetkessä sekä nauttia ja arvostaa pieniäkin asioita. Uusi ihanan tuoksuinen vartalovoide, lämmin aurinkoinen kevätpäivä, kohteliaisuuden saaminen tai hyvä ruoka saavat usein hymyn huulille. Tässä blogissani aion kirjoittaa omasta elämästäni ja kiinnostuksen kohteistani, joita ovat mm. kosmetiikka, vaatteet, sisustus, terveys ja ruoka. Ensimmäisessä postauksessani esittelen keväällä hankkimani uudet kosteusvoiteet.


Rakastan erilaisia ja erituoksuisia voiteita. Yritän kuitenkin olla ostamatta niitä liikaa, että kaikki tulee varmasti käytettyä. Useampi voide kaapissa ei kuitenkaan haittaa, koska olen aika kova rasvamaan ja voiteet kuluvatkin käytössäni melko nopeasti. Etenkin keväällä tekee mieli ostaa uusia ihanan keväisiä ja raikkaan tuoksuisia voiteita. Pidän eniten hedelmäisistä ja kukkaisista tuoksuista. 


Ensimmäisenä vuorossa on Vivian Gray Romantic Flowers -vartalovoide. Tuoksussa yhdistyvät appelsiinin kukka, jasmiini, jalopuut ja vanilja. Hintaa voiteella oli 4,50e ja se on ostettu Kärkkäisiltä. Purkki kiinnitti huomioni heti ihanalla ulkonäöllään. Ensin voidetta laitettuani tuoksu ei mitenkään herättänyt huomiota, mutta sitä hieman tuoksuteltuani huomasin sen tuoksuvan oikeasti aika aidoilta kukilta eikä tuoksu ole olleenkaan niin teollinen kuin joissakin voiteissa on. Tuoksu ei silti ehkä ole täysin mieleeni, mutta tuote tulee silti varmasti käytettyä. En ole voidetta vielä hirveästi ehtinyt käyttää, mutta parin kokeilun jälkeen koostumus ainakin tuntuu ihan hyvältä ja imeytyy nopeasti. Voide sopii hyvin kevääseen kukkaisen tuoksunsa ansioista.


Toisena vuorossa Escadan uuden kesätuoksun Agua del Solin vartalovoide. Tämän voiteen nappasin mukaani, koska rakastan Escadan kesätuoksuja yli kaiken, mutta tällä kertaa en malttanut ostaa kyseistä tuoksua hajuvetenä. Voide on ostettu Viking Gracen taxfree-myymälästä ja hintaa sillä oli muistaakseni 19,90e. Voide tuoksuu trooppisilta hedelmiltä ja tuo mieleen raikkaan kesäpäivän. Koostumus voiteessa oli ihan hyvä, mutta tätä voidetta en käyttäisi koko vartalon kosteuttamiseen, vaan pikemminkin hemmottelutuotteena tuomaan tuoksua iholle.


Kolmantena esittelyssä Victoria's Secret Total Attraction -vartalovoide. Tämän voiteen ostin Kärkkäisiltä hintaan 13,90e. Testereitä ei ollut, joten jouduin ostamaan voiteen ihan sokkona tietämättä yhtään, miltä se tuoksuu. Purkki lähtikin mukaan kauniin pinkin ulkonäkönsä ja houkuttelevilta kuulostavien kirsikkaisten orkideojen ja liljojen anstioista. Tuoksu on mielestäni ihan hyvä ja kukkainen, mutta jotenkin ehkä hieman teollinen. Minulla on ennestään yksi VS vartalovoide ja olen huomannut siinä samankaltaisen tuoksun. Pidän kovasti voiteen pehmeästä koostumuksesta ja se jättää ihoni ihanan pehmeäksi. Voi olla, että annan vielä muille VS voiteille mahdollisuuden, sillä ovathan nämä purkit aivan ihanan näköisiä ja tuoksuvaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon!


Käsivoiteeksi ostin Italian Fruits Nectarine-Peach voiteen. Tämän tuoksusta pidän todella paljon, se on ihanan hedelmäinen ja persikkainen. Koostumus on melko kevyt, mutta näin keväällä ei voiteen tarvitsekaan olla enää niin rasvaista. Myös tämän pakkauksen ulkonäöstä pidän paljon. Voiteella oli hintaa 3,50e ja myös se on ostettu Kärkkäisiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti